Vaalilautakunnan kirje seuroille

Hyvä Suomen Purjehdus ja Veneilyn jäsenseuran edustaja,

syysliittokokouksessa 20.11.2016 päätetään tulevan kaksivuotiskauden 2017 – 2018 luottamushenkilöistä. Kokouksessa valitaan liittohallitukselle puheenjohtaja sekä puheenjohtajia ja varapuheenjohtajia eri toimikunnille ja toiminnoille.

Suomen Purjehdus ja Veneily on yksi maamme suurimmista lajiliitoista. Erityisen tärkeää on, että luottamustehtäviin saadaan osaavia ja aktiivisia naisia ja miehiä. Toivomme, että seurat käyttävät tätä mahdollisuuttaan vaikuttaa. Kaikkien ehdokkaiden tulee olla seurojen esittämiä.

Ohessa lista vapautuvista luottamustoimista ja kuvaus toimikuntien ja toimintojen tehtävistä sekä lomake, jolla voitte ehdottaa sopiviksi katsomianne henkilöitä eri tehtäviin. Kiinnittäkää erityistä huomiota esitettävän henkilön todennettavaan kyvykkyyteen hoitaa esitettävää tehtävää.

Todettakoon, että mikäli henkilön halutaan jatkavan tehtävässään, tulee häntä ehdottaa kyseiseen tehtävään. Vapautuvalle paikalle voitte ehdottaa nykyisen henkilön uudelleen, mikäli hän on halukas jatkamaan.

Vaalilautakunta toivoo seuroilta aktiivisuutta ja hyvin valmisteltuja esityksiä. Oikea tapa esittää ehdokkaita liiton luottamustoimiin, on tehdä esitys vaalilautakunnalle hyvissä ajoin, määräajan kuluessa.

Seurojen perustellut ehdotukset pyydetään lähettämään oheisella lomakkeella osoitteeseen marika.bister-sandstrom@spv.fi 19.9.2016 mennessä. Vaalilautakunta käsittelee kaikki ehdotukset ja koostaa niistä oman esityksensä syysliittokokoukselle.

 

LIITTEET
Listat vapautuvista luottamustoimista
Lomake ehdotuksia varten
Toimikuntien ja toimintojen tehtävät
Vaalilautakunnan puolesta,
Yrjö Sahlstedt, puheenjohtaja
Vaalilautakunnan jäsenet

Puheenjohtaja Yrjö Sahlstedt (puh. 040 763 4561, sahlstedt@surfnet.fi), Hangö Segeförening
Varapuheenjohtaja Hannele Naatula (puh. 040 715 7577.  hannele.naatula@iki.fi) Soukan Venekerho
Timo Telkola (puh. 0400 825 586, timo@fi.northsails.com), Turun Pursiseura
Iiro Suksi (puh.  045 2641 642, iiro.suksi@outlook.com), Vaasan Moottorivenekerho
Esko Pitkänen (puh. 0400 651 029, esko.pitkanen@pp.inet.fi), Mikkelin Pursiseura