Tuula Tenkasesta Vuoden purjehtija

uomen Purjehdus ja Veneily ry palkitsi lauantaina järjestetyssä gaalassa vuoden 2016 aikana ansioituneita seuravaikuttajia ja urheilijoita.

Vuoden purjehtijaksi valittiin olympialaisissa viidennen sijan ja EM-kilpailuissa pronssia saavuttanut Tuula Tenkanen.

Vuoden veneurheilijaksi valittiin F4-veneiden MM- ja EM-kultaa voittanut Juho-Matti Manninen. Kansainvälisten luokkien Vuoden kilpapurjehtija -palkinnon sai 8mR-luokassa miehistönsä kanssa EM-kultaa saavuttanut Harri Roschier.

Edesmenneelle Peter Tallbergille myönnettiin SPV:n suuri ansiomerkki ensimmäistä kertaa Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n historiassa. Kunnioitettu Tallberg edusti Suomea jopa viisissä olympialaisissa ja vaikutti Kansainvälisessä Olympiakomiteassa lähes 40 vuotta. Purjehtijasuvun keulakuva palkittiin kiitoksena ja tunnustuksena pitkästä elämäntyöstä purjehduksen ja veneilyn hyväksi. Palkinnon vastaanotti hänen poikansa, Mathias Tallberg.

– Tämä on mahtava asia. Luulen, että isä vetää tyytyväisenä kohti seuraavaa shiftiä, kun kuulee asiasta, Tallberg kiitti.

 

Vuoden kilpailujärjestäjä: Helsingfors Segelklubb
Vuoden tapahtumajärjestäjä: Purjehduksen Koulumestaruuskilpailut
Vuoden järjestäjä: Veneurheilijat
Vuoden mediateko: OptimistiTV
Vuoden kouluttaja: Raija Alapeteri
Vuoden kouluttajaseura: Tampereen Navigaatioseura
Vuoden koulutusmateriaalin tuottaja: Veli-Veikko Niskanen
Vuoden joukkue: Zoom8 MM-ryhmä
Vuoden junioritoimija: Maria Roos
Vuoden junnuvalmentaja: Teemu Rantanen
Vuoden seuravalmentaja: Petter Vane-Tempest
Vuoden valmentaja: Alberte Lindberg
Vuoden veneilykasvo: Ari Mäkinen
Vuoden matkapurjehtija: Johanna Vesalainen
Vuoden katsastaja: Heikki Leino
Vuoden toimittaja: Elina Paasonen
Vuoden tekijä: Johan Ahlström
Veneilyn kunniamaininta: Aurinkoreitti/Solrutten
Vuoden matkapurjehdusseura: Merikarhut
Vuoden junioriseura: Turun Pursiseura
Vuoden seurat: Vaasan yhteenliittymä (Vaasan Merenkyntäjät, Vaasan Moottorivenekerho, Wasa Segelförening), Naispurjehtijat – Sailing Ladies ja Savonlinnan Pursiseura
Vuoden luokkaliitto: Suomen Kansanveneliitto
Vuoden nopeuskilpailutoimitsija: Milla Sohlström
Vuoden nopeuskilpailutulokas: Vivian ja Ilkka Vapaavuori
Vuoden kilpapurjehtija (kansainväliset luokat): Harri Roschier
Vuoden junioripurjehtija: Ilari Muhonen
Vuoden veneurheilija: Juho-Matti Manninen
Vuoden purjehtija: Tuula Tenkanen
Lisäksi seuraavat kilpaveneilijät palkittiin:
GMS ruori -palkinto: Harry Fabritius
Fair Play -palkinto: Alexander Lindholm
PR-palkinto: Magnus Sederholm
Laufen Cup -palkinto: Ristiinan Pursiseura
Kilpaveneilijöiden pokaali: Samuli ja Tom Vuorihovi
Reissumiehen pokaali: Ilkka Rytkönen

Illan aikana jaettiin myös palkintoja kilpaveneilyn SM-, EM- ja MM-mitalisteille.
SPV:n hallituksessa vaikuttaneelle Petteri Mussalolle myönnettiin hopeinen ansiomerkki kiitoksena ansiokkaasta työstä.

Kuvatunnelmia SPV:n Facebook-sivuilla. Kuvat: Helmi Hollo

***

Tuula Tenkanen årets seglare – stora förtjänsttecknet åt Peter Tallberg

Under galan i Kuopio premierade SBF förtjänta föreningsaktiva och idrottare.
Till årets kappseglare valdes Tuula Tenkanen med en femteplats i OS och brons i EM på meritlistan.

Till årets motorbåtstävlare valdes Juho-Matti Manninen med VM- och EM-guld i F4-klassen på sin meritlista. Årets kappseglare i de internationella klasserna blev Harri Roschier, som med sin besättning vann EM- guld i 8mR-klassen.

Peter Tallberg fick posthumt SBF:s stora  förtjänsttecken, som nu utdelades för första gången.  Tallberg representerade Finland i fem olympiska spål och verkade i Internationella Olympiska kommittén under nästan 40 år. Peter Tallberg, galjonsfiguren inom sin seglarsläkt, belönades som ett tack och erkännande för ett långt livsverk seglingen och båtsporten  till fromma. Priset mottogs av hans son Mathias Tallberg.

– Detta är en stor händelse. Jag tror att min far nöjd seglar vidare mot nästa vindskift när han hör om saken, tackade Mathias Tallerg.
Årets tävlingsarrangör: Helsingfors Segelklubb
Årets evenemangsarrangör: Skolmästerskapen i segling
Årets arrangör: Veneurheilijat
Årets mediaprojekt: OptimistiTV
Årets utbildare: Raija Alapeteri
Årets utbildarförening: Tampereen Navigaatioseura
Årets producent av skolningsmaterial: Veli-Veikko Niskanen
Årets lag: Zoom8 VM- gruppen
Årets junioraktiva: Maria Roos
Årets projektansvariga: Johan Ahlström
Årets juniortränare: Teemu Rantanen
Årets föreningstränare: Petter Vane-Tempest
Årets tränare: Alberte Lindberg
Årets båtsportansikte: Ari Mäkinen
Årets långfärdsseglare: Johanna Vesalainen
Årets besiktningsman: Heikki Leino
Årets journalist: Elina Paasonen
Årewts hedersomnämnande: Aurinkoreitti/Solrutten
Årets segelförening: Merikarhut
Årets juniorförening: Turun Pursiseura
Årets klassförbund: Finlands Folkbåtsförbund
Årets funktionär för hastighetstävlingar: Milla Sohlström
Årets nya tävlare (hastighetstävlingar): Vivian och Ilkka Vapaavuori
Årets kappseglare (internationella klasser): Harri Roschier
Årets juniorseglare: Ilari Muhonen
Årets båtsportare: Juho-Matti Manninen
Årets kappseglare: Tuula Tenkanen

Dessutom belönades följande aktiva/idrottare inom hastighetstävlingar:
GMS rodret: Harry Fabritius
Fair Play -priset: Alexander Lindholm
PR-priset: Magnus Sederholm
Laufen Cup -priset: Ristiinan Pursiseura
Pokal för tävlare: Samuli ja Tom Vuorihovi
Reissumies pokalen: Ilkka Rytkönen

Under galakvällen delades också ut priser till FM-, EM- och VM-medaljörer inom hastighetstävlingar.
Petteri Mussalo, som har verkat inom SBF:s styrelse, fick förtjänstmerket i silver som tack för förtjänstfullt arbete.

Stämningar i bild  SBF:s Facebook-sidor. Bilder: Helmi Hollo