Veneilyseuroilla yhä vahva rooli

Suomi on tuhansien järvien ja pit­ kän merenrannikon maa. Vesillä liikkumista tai ainakin sen vaa­roja opetetaan kouluissa. Lähes jokaisella kesämökillä on vene, vaikka mökki ei olisi edes rannalla. Suomi on ainoita valtioita, jonka kaikki satamat saavat jääpeitteen normaalina talvena. Lä­hes puolet vuodesta vesistömme soveltuvat retkiluisteluun ja pilkkimiseen . Kansakun­tana olemme tottuneet elämään veden äärellä, mutta vesiurheiluun olosuhteet eivät ole aivan ideaaliset. Tästä huolimatta maamme on kansainvälisessä kilpapurjehduksessa erittäin vahva suorittaja.

Maamme ensimmäinen urheilu­seura oli 1856 perustettu Segelföreningen iBjörneborg BSF. Pur­jehtimisesta tuli 1800-luvun lopulla hyö­tyliikkumisen lisäksi vapaa-aikaan liittyvä harrastus. Paikallisten seurojen veneiden välillä järjestettiin kilpailuja, mutta erityi­sesti seurojen välillä järjestettävät kilpailut herättivät tarpeen yhteisistä kilpailusään­nöistä. Vuonna 1894 neljätoista purjeh­dusseuraa julkaisi yhteisen venekalenterin ”Finlands Segelföreningar Vuonna 1899 Suomessa oli 31 purjehdusseuraa.

Purjehdus oli mukana olympialaisis­sa ensimmäistä kertaa Pariisissa vuonna 1900. Kilpapurjehdussäännöissä ja venei­den mittaamisessa oli niin kansainvälisesti kuin Suomessakin paljon erimielisyyttä ja näin ollen Lontoossa pidettiin 1906 kan­sainvälinen konferenssi, joka vahvisti yhä mR-veneiden suunnittelussa käytössä ole­van Meter Rulen. Samalla päätettiin, että jokaista osallistuvaa maata edustaa jatkossa kansallinen liitto. Näin tuli maahamme perustettua Suomen Purjehtijainliitto. Sa­manaikaisesti kiinnostus lajia kohtaan kas­voi ja 1900-luvun ensimmäinen kymmenen vuoden kausi oli niin kansallisen harrastuk­sen kuin purjehdusurheilun laajentumisen aikaa koko maassamme. Järjestäytynyt ve­neily maassamme oli syntynyt.

Viime vuosisadan alussa Venäjän vallankäytön kiristyminen eli toinen sortokausi, jota kutsutaan myös routavuosiksi, nosti maassamme voimakkaan kansallisuusaatteen. Tämän innostamana eri alojen yhdistysten perustaminen näh­tiin keinona vahvistaa mielikuvaa Suomesta muiden kansojen joukossa. Tässä erityisesti purjehdusseuroilla oli kansallisen heräämi­sen osalta vahva rooli.

Purjehdusurheilun lisäksi seuratoimin­nalla oli vahva yhteiskunnallinen ja sosi­aalinen merkitys. Laji ei ollut enää vain muutamien harvojen tavoitettavissa, vaan aktiiviset seurat mahdollistivat lajin pariin pääsyn laajalti maantieteellisesti ja yhteis­kunnallisesta asemasta riippumatta.

Merkittävää on, että maamme itsenäis­tyttyä 1917 Suomen lipuksi vahvistettiin keväällä 1918 purjehdusseurojen käytössä ollut siniristilippu. Kaudelle 1919 annet­tiin asetus purjehdusyhdistysten lipusta ja otettiin käyttöön nykyinen veneilyseurojen lippu.

Purjehdusseuroissa harrastettiin venei­lyä laajasti, niin melontaa kuin moottorive­neilyäkin. Moottoriveneiden nopeuskilpai­lujen yleistyessä perustettiin 1937 Suomen Moottorivenellitto organisoimaan kilpailuja kansallisella tasolla.

Kuten jo sata vuotta sitten on veneily­ seurojen merkitys niin liikunnan kuin fyy­sisen ja sosiaalisen aktiivisuuden edistäjinä yhä vahva. Seurojen tarjoama liikunnalli­nen elämäntapa ja sosiaalinen toiminta ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä. Vapaaeh­toisten tekemä nuorisotyö ja koulutus ovat panostus tulevaisuuteen. Veneilyseuroilla on yhä vahva rooli yhteiskunnassamme.

Teksti: Samuli Salanterä