Veneilyseuroilla yhä vahva rooli
Suomi on tuhansien järvien ja pit kän merenrannikon maa. Vesillä liikkumista tai ainakin sen vaaroja opetetaan kouluissa. Lähes jokaisella kesämökillä on vene, vaikka mökki ei olisi edes rannalla. Suomi on ainoita valtioita, jonka kaikki satamat saavat jääpeitteen normaalina talvena. Lähes puolet vuodesta vesistömme soveltuvat retkiluisteluun ja pilkkimiseen . Kansakuntana olemme tottuneet elämään veden äärellä, mutta vesiurheiluun olosuhteet eivät ole aivan ideaaliset. Tästä huolimatta maamme on kansainvälisessä kilpapurjehduksessa erittäin vahva suorittaja.
Maamme ensimmäinen urheiluseura oli 1856 perustettu Segelföreningen iBjörneborg BSF. Purjehtimisesta tuli 1800-luvun lopulla hyötyliikkumisen lisäksi vapaa-aikaan liittyvä harrastus. Paikallisten seurojen veneiden välillä järjestettiin kilpailuja, mutta erityisesti seurojen välillä järjestettävät kilpailut herättivät tarpeen yhteisistä kilpailusäännöistä. Vuonna 1894 neljätoista purjehdusseuraa julkaisi yhteisen venekalenterin ”Finlands Segelföreningar Vuonna 1899 Suomessa oli 31 purjehdusseuraa.
Purjehdus oli mukana olympialaisissa ensimmäistä kertaa Pariisissa vuonna 1900. Kilpapurjehdussäännöissä ja veneiden mittaamisessa oli niin kansainvälisesti kuin Suomessakin paljon erimielisyyttä ja näin ollen Lontoossa pidettiin 1906 kansainvälinen konferenssi, joka vahvisti yhä mR-veneiden suunnittelussa käytössä olevan Meter Rulen. Samalla päätettiin, että jokaista osallistuvaa maata edustaa jatkossa kansallinen liitto. Näin tuli maahamme perustettua Suomen Purjehtijainliitto. Samanaikaisesti kiinnostus lajia kohtaan kasvoi ja 1900-luvun ensimmäinen kymmenen vuoden kausi oli niin kansallisen harrastuksen kuin purjehdusurheilun laajentumisen aikaa koko maassamme. Järjestäytynyt veneily maassamme oli syntynyt.
Viime vuosisadan alussa Venäjän vallankäytön kiristyminen eli toinen sortokausi, jota kutsutaan myös routavuosiksi, nosti maassamme voimakkaan kansallisuusaatteen. Tämän innostamana eri alojen yhdistysten perustaminen nähtiin keinona vahvistaa mielikuvaa Suomesta muiden kansojen joukossa. Tässä erityisesti purjehdusseuroilla oli kansallisen heräämisen osalta vahva rooli.
Purjehdusurheilun lisäksi seuratoiminnalla oli vahva yhteiskunnallinen ja sosiaalinen merkitys. Laji ei ollut enää vain muutamien harvojen tavoitettavissa, vaan aktiiviset seurat mahdollistivat lajin pariin pääsyn laajalti maantieteellisesti ja yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta.
Merkittävää on, että maamme itsenäistyttyä 1917 Suomen lipuksi vahvistettiin keväällä 1918 purjehdusseurojen käytössä ollut siniristilippu. Kaudelle 1919 annettiin asetus purjehdusyhdistysten lipusta ja otettiin käyttöön nykyinen veneilyseurojen lippu.
Purjehdusseuroissa harrastettiin veneilyä laajasti, niin melontaa kuin moottoriveneilyäkin. Moottoriveneiden nopeuskilpailujen yleistyessä perustettiin 1937 Suomen Moottorivenellitto organisoimaan kilpailuja kansallisella tasolla.
Kuten jo sata vuotta sitten on veneily seurojen merkitys niin liikunnan kuin fyysisen ja sosiaalisen aktiivisuuden edistäjinä yhä vahva. Seurojen tarjoama liikunnallinen elämäntapa ja sosiaalinen toiminta ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä. Vapaaehtoisten tekemä nuorisotyö ja koulutus ovat panostus tulevaisuuteen. Veneilyseuroilla on yhä vahva rooli yhteiskunnassamme.
Teksti: Samuli Salanterä