Liitto valmistelee lausuntoa

Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö veneverolaiksi on saapunut.

Valtiovarainministeriö on pyytänyt Suomen Purjehdus ja Veneily ry:ltä lausuntoa veneverolain esityksestä. Valmistelemme huolella arviotamme mahdollisen veron vaikutuksista. Tässä liittohallituksemme puheenjohtajan Samuli Salanterän henkilökohtainen arvio:

”Veneveron taloudelliset vaikutukset valtiolle ovat alustavan arvion mukaan miljoonia euroja negatiiviset.
Valtionvarainministeriön lausuntopyyntöä varten lähettämä luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle veneverolaiksi ja laiksi vesikulkuneuvorekisteristä annetun lain muuttamisesta on mielenkiintoista luettavaa.
Esityksen laatija on perehtynyt hyvin niin nykytilaan kuin mahdollisen uuden veron vaikutuksiin. Esityksestä nousee esille veron määräämisen perusteiden vaikeus, käytettävissä olevien rekistereiden puutteellisuus, negatiiviset vaikutukset työllisyyteen ja erityisesti valtion arvonlisäkertymään sekä veron suorittamisen valvonnan haasteet.
Veroesitystä lukiessa voin vahvistaa jo aikaisemmin julkisuuteen toteamani, ettei uusi mahdollinen vero tule täyttämään hyvän veropolitiikan periaatteita, verotuksen neutraalisuutta eikä edes taloudellisia tavoitteita. Alustavien laskelmien perusteella näyttää, että veron vaikutus valtion kokonaiskertymään on useita miljoonia euroja negatiivinen.
Kaavailtu venevero ei ole linjassa hallituksen normipurkutalkoiden kanssa eikä Suomen taloutta pelasteta kotimaista kulutusta ja työllisyyttä kurittamalla.”
-Samuli Salanterä, Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n liittohallituksen puheenjohtaja